Läpi yön

Rannela, Terhi

Läpi yön

Kustantaja: Otava

Sivumäärä: 284

◊◊◊◊

"Kirjoitan itseni terveeksi.

Kirjoitan itseni vahvaksi.

Kirjoitan itseni onnelliseksi."

Terhi Rannelan uusin nuortenkirja Läpi yön kertoo Marian tarinan ja matkan itsemurhayrityksestä unelmaan saada julkaistuksi oma kirja.

Tarinan Maria asuu pienessä kaupungissa ja yrittää itsemurhaa. Kaikki ei ole kohdillaan hänen perheessään. Isä juo ja puhuu omasta halustaan tehdä itsemurha. Pieni kaupunki ei ole mieleen Marialle ja hänen pieni sisäinen Neiti Kunnianhimonsa ajaa häntä eteenpäin kympin tyttönä ja täydellisenä suorittajana.

Tässä kirjassa Marian elämää seurataan useanan vuoden päiväkirjamerkintöjen kautta, eli kirjaa ei kannata hylätä vain, koska alun 15-vuotias tyttö ei välttämättä kuulu samaan ikäluokkaan tai ole saman tyyppinen kuin lukija. Mielestäni kirja on suunnattu nuorista vähän vanhemmillekin lukijoille, sillä se antaa loistavaa näkökulmaa omien kouluaikojen ja mielialojen muisteluun ja samalla samassa tilanteessa eläville nuorille kirja antaa tietynlaista vertaistukea ja kannustusta.

Minusta on hirvittävän tärkeää kertoa nuorille, että muutkin nuoret käyvät läpi samanlaisia tunteita ja epävarmuuden hetkiä. Nuorten vanhemmat saattaisivat saada tästä kirjasta muistutuksen siitä, miten erilailla nuoreen ihmiseen saattaa jokin asia vaikuttaa kuin aikuiseen. Aikuinen tai vanhempi ei välttämättä aina ymmärrä, miksi nuori reagoi asiaan tietyllä tavalla.

Ensimmäisenä minuun vetosi kirjan nimi. Pelkkä Terhi Rannela ja Läpi yön, muovituksen valkoisessa hyllyssä. Valkoinen kirjan nimi tummalla siniharmaalla ja oranssilla pohjalla. Läpi yön. En edes kiinnittänyt huomita kirjailijan kansalaisuuteen. Valitettavan usein karsastan automaallisesti suomalaisia kirjailijoita. Läpi yön. Olisiko tässä minulle jotain, jonka avulla voisin ymmärtää ja käydä läpiä omia matkojani läpi yön. Vaikka oma tarinani ei ole niin traaginen kuin Marian, osoittautui kirja siltikin sellaiseksi, josta minäkin sain jotain ajatuksia irti.

Kirja huutaa TEINI, sekä rivien välistä että ihan suoraan tekstistä. Koin pienen kriisin kirjan ensimmäisen kolmanneksen tienoilla. Teki mieli lopettaa kirjan lukeminen, koska tuntui, että kirja oli yksinkertaisesti liian teini. Tuntui, että olen liian vanha lukemaan tällaista, olen reippaasti yli kohderyhmän. Mutta mitä pidemmällä kirjassa etenee, sitä helpompi sitä on lukea, sillä päähenkilö alkaa lähestyä omaa ikääni. Kaikki ei muistuta enää omasta kivuliaasta yläasteajasta ja kasvukivuista. Olen erittäin iloinen, että jatkoin kirjan lukemista. Olisin menettänyt paljon, jos olisin vain jättänyt kirjan kesken hetken mielijohteesta, kun tuntui, ettei kirja ole omaa tyyliäni sillä hetkellä.

Kirja on nopea ja mukaansatempaava. Tämä olisi varmasti luettavissa yhdellä istumalla, jos siihen on vain mahdollisuus. Itse jouduin venyttämään kirjan lukemista muiden kiireiden ja matkustelun vuoksi. Päiväkirjamerkinnät olivat suurimmaksi osaksi lyhyitä ja napakoita, mikä tekee kirjasta nopeaa luettavaa. Mielestäni kirja on +15-vuotiaille. Ihan vain sen vuoksi, että päähenkilö kasvaa ja käy läpi useamman vuoden tapahtumia elämästään. Nuorempien olisi ehkä vaikea samaistua tai käydä läpi asioista, joista Maria kirjoittaa kun lähtee toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Minua häiritsi hieman se, että Maria tuntui toipuvan itsemurhayrityksestään henkisesti ja fyysisesti hirvittävän nopeasti ja hänen masennuksensa oli suhteellisen nopeasti ohi. Vaikeita masennuksia seuranneena tämä teki mielestäni kirjasta jonkin verran epäuskottavan.

Yleensä välttelen minä-muotoisia kirjoja, mutta tämä yllätti positiivisesti. Saatan jättää kirjan kokonaan lukematta, jos se on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa. Tähän tyyliin se sopikin todella hyvin, koska luimme suoraan Marian päiväkirjaa. Yleensä en myöskään välitä tämänkaltaisista päiväkirjamuotoisista kirjoista, mutta kuten sanottu, tässä kirjassa se toimi suorasukaisuudellaan ja ehdottomuudellaan.

Olen iloinen, että tämä kirja tarttui käsiini ja osui kohdalle. Läpi yön sai ehdottomasti miettimään omaa blogi- ja päiväkirjakirjoittelua. Tai no ehkä paremminkin sen puutetta. Tämän kirjan jälkeen haluaa vain kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa. Paljon! Ja kehittyä kirjoittajana. Ja kirjoittaa monipuolisemmin. Ehkä muutaman kirjoittamisen oppaan turvin kokeilen myös runoutta pelkän flow-raapaleiden sijasta.

Minua jäi harmittamaan, että kirja loppui näin. Tai ei ehkä miten se loppui, vaan ehkä se, että kirja ylipäätään loppui. Pieni tirkistelijä meissä jokaisessa haluaisi varmasti päästä lukemaan jonkun toisen päiväkirjaa edes joskus. Tai vertaistuen kaipuu meissä saada tietää, mitä ja miten toiset ihmiset kirjoittavat heitä vaivaavista asioista.

En ole varma, pitäisinkö Rannelan muista teoksista. Tämä kirja oli loppujen lopuksi todella hyvä, mutta. Hyvin harvoin kuitenkaan luen nuortenromaaneja, paitsi fantasiaa, minkä miellän täysin eri asiaksi. Minua ei kiinnosta lukea nuorten kännäysjuttuja ja suhdesolmuja, eikä varsinkaan nuorisoslangia viljeleviä kirjoja. Ehkä käyn selaamassa Rannelan muita teoksia kirjaston kokoelmassa ja muodostan paremman mielepiteen sitten sen perusteella. Ainakaan näin pikaisesti vilkaistuna Rannelan ja Anneli Kannon Kuparisaari-fantasiatrilogia ei hirveästi herättänyt fiiliksiä mistään uusista tuulista tai oikeasti originaaleista ideoista.

Löysin täydellisen lainauksen. Sain luettua Dianne Doubtfiren kirjoittamisen oppaan loppuun muutama päivä Läpi yön jälkeen ja heti kun silmiini osui tämä kohta, mieleeni tuli Rannelan teos, jota olen pyöritellyt käsissäni ja mielessäni jo jonkin aikaa yrittäen muodostaa blogikirjoitusta ja mielipidettä siitä. Uskon, että minun ei ole ollut tarkoitus kirjoittaa tästä kirjasta, ennen kuin olin saanut luettua tämän kirjoittamisen oppaan, joka myös Läpi yön päähenkilö Marian käsissä oli ollut. Tämä lainaus kuvaa täydellisesti sitä tunnetilaa, joka kirkui minussa, kun luin viimeisen sivun. Olen erittäin iloinen siitä tunteesta, sillä sitä tapaa nykyään harvemmin.

"Jos romaani on hyvä, lukija huokaa haikeudesta sen päättyessä. Hän tuntee itsensä virkistyneeksi ja tyytyväiseksi, vaikka loppu olisi ollut kuinka surullinen tahansa. Jokainen romaani tarvitsee vahvan lopun, vaikka se ei muuta tekisi, kuin esittäisi viipaleen elämää sellaisenaan. Lukija täytyy tehdä tyytyväiseksi, mutta myös jättää arvailemaan kuinka romaanin henkilöiden mahtaa käydä lopputapahtumien jälkeen." -Dianne Doubtfire: Aiotko kirjoittaa romaanin?



Diaz Canales, Juan & Guarnido, Juanjo - Blacksad - Punainen sielu

Diaz Canales, Juan & Guarnido, Juanjo
Punainen Sielu - Blacksad 3

Kustantaja: Arktinen Banaani

Sivumäärä: 56

◊◊◊

Tähän Blacksadiin olin hieman pettynyt. Tietenkin kirjassa olivat samat hyvät kuvakulmat, jotka olivat yhtä nerokkaita, yllättäviä, tuoreita ja harvinaisia kuin kahdessa ensimmäisessäkin, mutta jotenkin tämä oli pienoinen pettymys. 

Tarina ei ollut yhtä toiminnallinen kuin kaksi edeltäjäänsä. Tämä oli nopeampi lukea kuin toiset, eikä yksinkertaisesti niin hyvä. Jälleen kerran upeasti piirretty ja rakastan tätä värienkäyttöä, mutta siltikin rakastuin enemmän kahteen ensimmäiseen tarinaan niiden itsensä takia. 

Blacksadin seikkailut jatkuvat. Tässä osassa John Blacksadin menneisyydestä saatiin lisää tietoa ja tavattiin henkilöitä hänen menneisyydestään. Tässä kirjassa keskityttiin kommunismin ja ydinsodan uhan pelkoihin. Jälleen kerran Blacksad pääsi näyttämään kyntensä vaarallisissa tilanteissa ja pettämään kaunottaren sydämen. 

Aion jatkaa sarjan lukemista ja suosittelen näitä kirjoja, myöskin tätä, kaikille aikuisten sarjakuvista ja yksityisetsivä-tarinoista kiinnostuneille.

Diaz Canales, Juan & Guarnido, Juanjo - Kissa varjoisilta kujilta & Valkoinen valtakunta

Diaz Canales, Juan & Guarnido, Juanjo

Kissa varjoisilta kujilta & Valkoinen valtakunta

Kustantaja: Arktinen Banaani

Sivumäärä: 48 & 56

◊◊◊◊◊

En ole lukenut aikuisten sarjakuvia oikeastaan koskaan lukuunottamatta Nemiä, joten tämä on täysin uusi aluevaltaus minulle. Suhtaudun siltikin aikuisten sarjakuviin hieman varauksella, mutta ehkä nyt uskaltaudun tarttumaan niihin rohkeammin tämän kokemuksen jälkeen. 

Olin iskenyt silmäni tähän sarjaan jo kesällä, kun sarjan viides osa tuli ja projektini oli siirtää kaikki sarjakuvat paikasta A paikkaan B. Tämä sarja jäi heti kaihertamaan mieltä, koska se teki loistavan ensivaikutelman. Vihdoinkin, monta kuukautta myöhemmin onneksi tartuin näihin hyvällä tekosyyllä, jälleen kerran teen projektia liittyen sarjakuviin. Ihastuin samantien ja onneksi olin saanut molemmat nämä, kaksi ensimmäistä samalla kertaa, koska luin ne saman illan aikana. 

Yllätyin tarinoiden koukuttavuudesta. Vaikka kirjat ja niiden tarinat ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, niin ne toimivat silti loistavasti juuri sarjakuvina. Blacksad sijoittuu 40-50-lukujen maailmaan Amerikkaan film noir -tyyppisesti. John Blacksad on kovaksikeitetty yksityisetsivä ja taistelee oikeuden puolesta. 

Päähenkilöt ovat aivan loistavat, esimerkiksi juuri Blacksad ja Smirnov, hänen ystävänsä ja poliisi. Heidän ja muiden henkilöiden äänensä ja puhetyylinsä löytyy hyvin nopeasti omasta päästä kaikumasta. 

Pidin siitä, kuinka hahmojen ilmeet ja eleet olivat hyvin ns. eläimelliset, vaikka hahmot olivat ihmismäisesti piirrettyjä eläinhahmoja. Ihanan ilmeikkäitä ja helposti luettavia henkilöhahmoja. Piirtojälki on aivan mieletöntä. Tähän kiinnitin ensimmäiseksi huomiota. Kuvakulmat ja piirtotyö on aivan uskomatonta. Rakastan piirtäjän käyttämiä kuvakulmia. Niin eläviä, elokuvamaisia ja erilaisia. Kaikki on upeasti oivallettu ja toteutettu. Värienkäyttö sopii täydellisesti tyyliin ja yhteen piirtojäljen kanssa. Nämä kirjat antavat ehdottomasti jotain jokaiselle lukijalle. Kirjat antavat paljon sekä taiteelliselle silmälle että hyvän tarinan rakastajalle. 

Dearest Blacksad. Tämä on taas näitä henkilöhahmoja, joihin ihastuu aivan kuin lapsena. Hahmoista on tehty niin aitoja, että ne alkavat viehättää ja kiehtoa. Olen aikaisemminkin ihastunut ja jopa rakastunut kirjojen ja sarjojen henkilöihin, joten mikä poikkeus sarjakuva muka olisi. Blacksad erityisesti on erittäin karismaattinen persoona, jolla on sitä charmia vinossa hymyssään ja kulmakarvoissaan. 

Sarjakuvia kuulee aina välillä väheksyttävän, mutta mielestäni tämä sarja helpostikin peittoaa jotkut tusinatavaraa olevat yksityisetsivä-romaanit. 

Ensimmäisessä osassa, Kissa varjoisilta kujilta, Blacksad lähtee selvittämään entisen rakastajattarensa murhaa. Toisessa osassa, Valkoinen valtakunta,  pureudutaan hienosti tummaihoisten ja valkoisten väliseen rotuvihaan ja syrjintään.

Sund, Erik Axl - Varistyttö

Sund, Erik Axl

Varistyttö

Kustantaja: Otava

Sivumäärä: 415

◊◊◊◊

Minulla oli suuret odotukset tästä kirjasta, koska olin lukemaan päästessäni selannut muutamia kirjablogeja ja muutenkin tutkinut hieman kirjan tarinaa. 

Olin kesällä harjoittelussa ollessani muovittanut kirjan toista osaa, Unissakulkija, mutta en ollut kiinnittänyt kirjaan sen kummempaa huomiota. Ehkä ajatellut vain, että onpa kamala kansi, ei ikinä tekisi mieli lukea tätä. En muista edes tutkineeni kirjaa sen tarkemmin, enkä ollut rekisteröinyt, että kyseessä on karmiva dekkarisarja. Olin täysin siis skipannut tämän tapauksen. 

Kannethan ovat upeat, mutta niin kamalat. Kun aloin lukea Varistyttöä, pidin kannen päällä post-it lappua, koska en halunnut nähdä yöpöydälläni tuollaista kantta.

Kirjan lukeminen kesti ehkä 4-5 päivää lyhyissä erissä. Loput 100 sivua piti kuitenkin lukea kerralla, kun vauhti alkoi vihdoinkin kasvaa. Ensimmäinen 3/4 kirjasta oli mielestäni todella hidastempoista ja välillä jopa tylsää. Asioita kyllä tapahtui, mutta lopulta lankojen päät alkoivat kuroutua umpeen ja asiat selkiytyä ahaa-elämysten mukana. Kirja oli todella nopea ja helppo lukea. Pidin erityisesti siitä, että luvut olivat niin lyhyitä. Se ehdottomasti nopeutti lukemista ja teki asioista jotenkin jämäkämpiä ja suorasukaisempia. Kirjaa lukiessa oli helppo ajatella, että yksi tai kaksi lukua vielä ja sitten pistän kirjan pois, kun tiesi, etteivät luvut olisi montaa kymmentä sivua. Kieli oli todella sujuvaa ja koukuttavaa.

Kirjan aihe on todella kamala. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsiin kohdistuva väkivalta karmii aina ja vielä kauheampaa siitä tekee se, että näitä asioita oikeasti tapahtuu. Lukeminen ei itselleni tuottanut sen kummempia ongelmia onneksi. Täytyi vaan osata sulkea kirja pois omasta mielestään ja sydämestään. Kirja täytyy lukea vain kirjana, eikä jäädä pohtimaan sen tarkemmin. 

Olen paljon blogeista lukenut tämän kirjan kauheasta graafisuudesta, että asiat vaan läväistään lukijan silmien eteen. Oletin siis jotain todella tarkasti kuvattua kauheutta, mutta minusta ne asiat oli vaan sanottu suoraan sen erityisemmin mässäilemättä. Jotkut kohdat kyllä paljastettiin todella tylysti ja suorasukaisesti. Joitakin kauheuksia hetken kirjaa luettua osasi jo odottaa aikaisemmista asiayhteyksistä. Asioita oppi ennalta arvaamaan ja aavistamaan, kun oppi tuntemaan kirjan tyylin. 

Loppua kohti kyllä alkoi karmia, kun asiat alkoivat paljastua ja luin kirjaa yömyöhään, koska en pystynyt enää laskemaan sitä käsistäni ja olisi ollut hassua jättää kirja kesken parhaan loppuhuipennuksen. Loppu oli siltikin todella yllättävä, enkä ollut osannut arvata kokonaan lopputulosta vaikka asioita oli hyvin selvinnyt matkanvarrella.

Koukuttava kirja, jota ei halua päästää käsistään. Taidokas hyppy mielen pimeisiin syövereihin. Yllättävä ja hyvä kirja. Tätä haluaa lukea lisää. Jos kirjan pitkät varausjonot kirjastoissa eivät kiinnosta, kokeile bongata kirja pikalainana suoraan hyllystä. Näin tein itse ja skippasin yli 20. varaussijan. Itse en halua tätä kirjaa tai kirjasarjaa ostaa itselleni, koska en halua tällaista kauheutta kotiini ja kirjahyllyyni. Olen iloinen, että sain tästä nyt kirjoitettua, että saan viedä tämän takaisin kirjastoon ja kummittelemaan jonkun toisen mieltä. Erinomainen kirja kauheasta aiheesta.

Obert Skye - Pillage

Tämä oli tällainen pikalukukirja. Sivuja on 312 joten ei mitenkään ihmeen pitkä.  Jälleen kerran tuli valittua kirja kannen perusteella. Kannessa on valkoinen tultasyöksevä lentävä lohikäärme kuunsirppi piirtyen sen taakse. Lohikäärmeen kynsissä on postilaatikko, josta kirjeet ajelehtivat tuulen mukaan.

Pillage kertoo noin 16 vuotiaasta Beck nimisestä pojasta, joka asuu äitinsä kanssa. Äiti on vähän sekaisin eikä oikein elä enää oikeassa maailmassa poikansa kanssa. Beck on jatkuvasti vaikeuksissa koulussa eikä hänellä tunnu oikein olevan oikeita ystäviä. He ovat muuttaneet useasti, eikä heillä ole syntynyt kunnollista suhdetta oikein mihinkään paikkaan.

Beckin elämä muuttuu kun äiti kuolee yllättäen ja Beck lähetetään äidin veljen luo. Enolla on suuri omaisuus ja salaperäinen suuri kartano kaukana Kingsplotin yläpuolella vuorilla. Aeron-eno vain sattuu olemaan pahasti vinksahtanut eikä suostu tulemaan alas kartanonsa kattohuoneistosta tarkkailemasta taivaita. Suvun menneisyyskään ei ole ihan kristallinkirkas Beckille, eikä hän saa hullusta enostakaan oikein mitään irti.

Beck saa vaellella vapaasti kartanossa, kunhan ei yritä lukittujen ovien taakse tai mene rakennuksen taakse tiheään metsään tai yritä etsiä kellaria, jota ei ole olemassa. Pian kuitenkin outoja alkaa tapahtua niin koulussa kuin kartanollakin. Salaatinlehdet alkavat puolustamaan Beckiä kiusaajia vastaan ja muratit kiskovat pahantekijöitä ikkunoista ulos.

Beck ystävystyy Milon ja Katen kanssa ja yhdessä he yrittävät päästä metsästä löytyneen korkeamuurisen konservatorion sisälle. Pillage suvun voimat ovar siirtyneet vuosisatojen myötä isältä pojalle ja kaikki suvun tyttäret ovat kirottuja hulluuteen. Tietämättä suvustaan, Beck puolivahingossa herättää voimillaan nukkuvat lohikäärmeenmunat eloon ja pian heillä on pesueellinen lohikäärmeitä, jotka Pillage -suvun kirouksen mukaan ovat valmiita ryöstämään kaupungin, että Pillage -suku saisi jättimäiset veronsa maksettua.

Käy ilmi ettei Milo olekaan ihan sitä miltä näyttää ja Beck yhdessä Aeronin kanssa he yrittävät lopettaa kirouksen ja pelastaa kaupungin.


Vaikka Pillage onkin nuorisokirjallisuutta, se hyppäsi ehdottomasti yhdeksi lempikirjoistani välittömästi. Tarina on yksinkertainen, mutta kuitenkin poikkeava "normaalista" fantasiakirjallisuudesta. Tietysti tässäkin tarinassa on hyvät ja pahat voimat, mutta siihen tilanteeseen pääsy ei ole ollut niin selvää, kuin muissa lukemissani kirjoissa. Tarinaa rakennetaan vuosisatojen ja sukupolvien takaa antamatta suoria vastauksia kuljettaen samalla Beckin omaa tarinaa 2010 luvulla ja suvun historiaa aikajärjestyksessä.

Kirja antoi pieniä hauskoja vihjeitä tulevasta hämäävän arkisesti ja kesti multakin aikansa ennen kun tajusin yhteyden.  Idea ei sinänsä ollut mitenkään erityisen uus, normaali poika, joka ei tiedä olevansa mitenkään erityinen. Myös se, että päähenkilö joutuu usein vaikeuksiin ei oo mitenkään uus kuvaelma. Vastoinkäymiset menee samoja ratoja kun yleisestikin fantasiakirjallisuudessa, mutta se ei kuitenkaan haitannut tarinan kulkua. Mielenkiintoiset päähenkilöt ja huumori autto asiaa kovasti ja anto väriä tarinaan. Mutta toisaalta

Kaiken kaikkiaan mielettömän hyvä kirja, valittevasti piti palauttaa jo koulun kirjastoon, mut jos aikaa on tai löydän kirjan uudestaan suomeks niin ehdottomasti aion kyllä lukea uudestaan ja suosittelen lämpimästi.

Grace Lin - Where the Mountain Meets The Moon

Tämä kirja löytyi koulun kirjastosta. Viimeistelin sen lukemisen tuossa muutama päivä sitten tammikuun alkua. Sivuja on 278 eli ei mitenkään erityisen pitkä kirja. Ilmeisesti toi on aika paljon nuoremmille tarkotettu, kieli ei ollut mitenkään vaikeeta. Tosi helppoa ja nopeeta lukea.

Kerrankin valitsin kirjan sen kannen perusteella. Koulussa on joitakin kirjoja sellasilla pitimillä mikä lie esillä ja bongasin sieltä ja vihdoin kävin yks päivä nappaamassa vaikka muutakin luettavaa kyllä on. Kannet on aivan ihanat! Rakastuin heti ensi näkemältä. Todella värikirkkaat ja yksityiskohtaisesti piirretyt. Etukannessa on kuva Minli -tytöstä lentämässä kirkkaan punaisella lohikäärmeellä sinisellä yötaivaalla kuunvalossa korkeiden vuorten kohotessa taustalla.

Minli on nuori tyttö entisajan Kiinassa ja asuu Hedelmättömän Vuorten Laaksossa vanhempiensa kanssa hyvin köyhässä kylässä. Tytön isä kertoo hänelle joka ilta satuja ja tarinoita muinaisesta Kiinasta ja miten paikka sai sellaisen nimen. Minliä vaivaa se, että he ovan niin köyhiä, koska hänen äitistä huokailee asiasta jatkuvasti. Minli saa potkua isänsä tarinoista lähteä kysymään Kuun Vanhalta Mieheltä, kuinka he voisivat muuttaa onneaan.
      Minli lähtee salaa yksinään matkaan ja törmää polullaan lentokyvyttömään lohikäärmeeseen ja saa tästä hyvän ystävän ja matkakumppanin. Yhdessä he päättävät etsiä Kuun Vanhan Miehen ja matkalla he kohtaavat monia ystäviä ja myös vihollisia. Minli tapaa mm. Kirkkaan Kuunvalon kuninkaan, köyhän buffalo-pojan ja Kuunsateen kylän ystävälliset ihmiset, jotka auttavat häntä hänen matkallaan.

Tarina on aivan ihanan ajaton ja viaton perustuen Kiinalaiseen kansantarustoon. Minlin matkaa kuljettavat erilaiset tarinat, joita eri hänen kohtaamansa henkilöt hänelle kertovat. Kunpa voisin saada nuo tarinat itselleni ylös. Vaihteeksi hieman erilainen fantasiatarina, jossa pääosassa ei ole se, miten hyvä voittaa pahan, vaan nuoren tytön kasvutarina ja oppiminen, että vaikka olisi kuinka vähän, kiitollisuus on se mistä se onni todellisesti tulee. Minlin perheellä ei ole paljoa, mutta heillä on tarpeeksi, ja heillä on toisensa. Hän (ja myös äiti) oppii että onnea ei ole omistaa iso omaisuus ja olla varakas, vaan että elämän arvo löytyy läheisistä ja ystävistä ja rakkaudesta.

Kirja on suloinen fantasiatarina kaikenikäisille, jotka haluavat avata mielensä hieman muillekin raiteille. Ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti, välillä voi lukea myös vähän kevyemmällekin tekstille. Tarinaa ovat innoittaneet oikeat kansantarinat, joten kirjassa olevilla tarinoilla on oikestikin jonkunlaista tosiperää, mitä lapsille on kerrottu.

kirjapäiväkirjamerkintöjä

Halusin aloittaa kokonaan uuden blogin ihan vain omia mieltymyksiäni varten. Tänne ajattelin koota kirjoja ja miksei elokuvia ja musiikkiakin, joita vastaan on tullut. Toinen blogini toimii lähinnä (satunnaisena)päiväkirjana. Ne jotka tuntee mut, tietää et lukeminen on ollut mun intohimo jo tosi pitkän aikaa ja samoin kun elokuvatkin. Pientä tökkimistä liikkeelle mut sai lukion projektiviikko seniorivuonna, jolloin menin viikoksi fantasiakirjallisuuskurssille amikseen. Sain paljon lisäideoita lukemiseen ja mistä päin kannattais lähteä etsimään lisää uusia kiinnostavia kirjoja. Laittelen tänne sitä mukaan kirjoja kun muistan mitä oon lukenut ja sitä mukaan kun luen uusiakin kirjoja.

Mun jenkkivuosi Yhdysvalloissa on antanut kanssa omanlaisensa potkunsa. Mulla on iso läjä kirjoja, jotka haluisin lukea, mut tuntuu et aika ei yksinkertasesti riitä. Ja tietty kaikki on englanniksi, joten siitäkin tulee sit vielä lisää hyötyä (hyi miten energinen ajatus).

Mulla on kotona oikea kirjapäiväkirja, johon merkitsen kirjoja joita olen lukenut ja yritän nyt tänne sitten laitella samanalaisella kaavalla merkintöjä mitä, missä, milloin ja kuinka. Jos sitä vähitellen lopettaisi Pottereiden lukemisen 60 kerran jälkeen ja etsisi jotain muutakin luettavaa.

Lukuintoa.